maanantai 7. syyskuuta 2015

Kivijalat tontin reunalla



Noin viikko sitten toi iso traktori tontille kunnolla hiekkaa ja pienemmällä traktorilla hiekat oli nopeasti tasoiteltuna paikoilleen. 



Tiekin alkaa olla käytetyn näköinen.


Lauantaina ruohoihin peittyneet kivijalat kaivettiin esiin ja siirrettiin hirsikasan viereltä tontin laitaan. Siinä onkin mittailua, että kivet löytävät paikkansa ja oikean korkeutensa. Se on seuraava homma.




Tuossa putken kohdalla on keittiön paikka.


Hiekassa peuran jäljet erottuivat hyvin. Peurat käyvät läheisellä lammella juomassa.


Lammella on syksyisen oloista.


Tontilta kaadettu koivu on menossa nuotiopuiksi.


Pressun helmat ovat olleet useamman viikon ajan ylhäällä, että hirret saavat tuulettua. Hirsikasalla on seuraavana vuorossa pressujen vaihto uusiin, että hirsien on hyvä odotella vielä seuraava talvi kasalla. Tuskin ennen ensi kevättä kaivamme ensimmäistä hirsikertaa kasasta esiin. Tiedetään kummalla reunalla ensimmäiset hirret ovat, mutta järjestyksessä hirret eivät ole. Jos voisi tehdä kaiken uudelleen, purkaisin ja laittaisin paikalleen samantien. Onneksi on peltiläpysköissä numerot meistillä lyötynä ja piirustukset numeroineen tallessa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti