torstai 8. kesäkuuta 2017

Vanhimmat hirret tontilla

Aamulla pellikaton poistoa hirsikasalla



Talon vanhimmat hirret esiin kasan keskeltä



Pisimmät hirret ovat jopa 13 metrisiä

Lyhyet hirret kerättiin traktorin peräkärryyn



Pelkästään talon vanhan osan hirsistä muodostui tontille useita hirsikasoja



Alkuperäisellä kasalla pieni sekamelska työn jäljiltä



Vietimme Juhan kanssa aurinkoisen päivän järjestellen vanhaa hirsikasaa. Hyvin saatiin kahdestaan pyöriteltyä isoimmatkin kurkihirret lankkuja pitkin keskemmälle pinoa. Harmi, että työn touhussa jää kuvaamiset vähiin. 



VANHAN OSAN HIRRET TONTILLA


Lauantaina 27.5. saimme vihdoin talon vanhan osion hirret tontille.  Hassua, että juuri tuona päivänä satoi - viikon kaikki muut päivät olivat poutaisia. Lauantaina oli kuitenkin kone paikalla ja avopuolisollani Juhalla vapaata aikaa, joten sateesta huolimatta hirret siirrettiin. 

Yllätyin, kun liikutuin kävellessäni ensimmäisen hirsikuorman perässä tontille. En ollut osannut varautua siihen. Kainalossani oli yksi irti repeytynyt hirrenpää ja kannoin sitä kuin jotain aarretta. Kävelin yksin, sillä Juha oli hakemassa traktoria. Tunnistin ajan kulun, miten pitkään olin odottanut tätä hetkeä. Talo saatiin purettua ja hirret siirrettyä takapihallemme vuonna 2009. Silloin en edes tiennyt mistä löytäisin tontin.


Nyt Runotalo eteni konkreettisesti. Matkan aikana moni asia on muuttunut. Unelma on hiotunut tarkemmaksi. Tiedän paremmin mitä tahdon. Kaikki on mennyt kuten pitää. Olen tarvinnut kaiken viivytyksen ja kokemukset matkallani. 

Sunnuntaina olin tontilla tuulettamassa hirsikasoja. Istuin pinon päällä ja katselin hirttä, jossa on kamarin käsinmaalattua tapettia. Siinä on Runotalon logon sininen tähtikukka. Siitä idea logoon syntyi. Tuntui hyvältä nähdä se siinä. Vieressä oli talon päätykolmio, jossa on merkintöjä siltä ajalta, kun rakennus on aikanaan siirretty entiselle paikalleen. Tunsin jatkumon. Joku on ennen minua jo tahtonut saada tämän talon pystytettyä. On hienoa olla mukana ketjussa. Tähtikukan logo on minulle erityinen: näen siinä kaikki Runotalon kanssa matkaavat, ytimestä lähtee siivilleen lintuja joka suuntaan. Siinä on Runotalon tarkoitus: Usko unelmiisi ja lakaise sinnikkäästi omia runopolkujasi.




torstai 6. lokakuuta 2016

Kivijalat paikoillaan



Näyttää siltä, että tämän kesän saavutus on kivijalkojen paikoilleen saaminen. Jos syksy on pitkä ja lämmin saatamme siirtää alimpia hirsiä valmiiksi kivijalkojen viereen odottamaan. Tuskin pääsemme kuitenkaan vielä pystyttämään seiniä. Suurin odotuksin kohti uutta kevättä ja kesää 2017.

perjantai 12. elokuuta 2016

Kivijalkojen asettelu loppusuoralla







Tuvan takaseinän kivijalat paikoillaan.


On tehty laskelmia moneen kertaan - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

Kivijalkoja on monen pituisia ja tontilla toisessa päässä kalliota toisessa päässä ei, joten mittailua ja mietintää kannatti tehdä: Minne matalimmat kivet noin 80-90cm ja minne noin 120 cm kivet. Miettimisellä säästyi kaivamisen vaivaa. Kaikki kuopat kaivettiin perinteisesti lapiolla. 




Tässä kohden kallio heti sepelin alla.



Hyvä, että saatiin lainaksi traktoria ja lasermittauslaitetta. 
Helpotti tämän kahden hengen urakointia huomattavasti!
- lisämausteena tekemisessä naisen ja miehen näkökulmien jatkuva vääntö :)



Mutta valmista tuli! Pääty on avoin, että saadaan hiekkakuormia ajettua keskelle. Sinne sitten pari kiveä ja hiljalleen voitaisiin päästä asiaan. Kuopat on tarkoituksella täyttämättä kunnes ensimmäisiä hirsiä on laiteltu paikoilleen. Voidaan vielä hienosäätää silloin.


Tässä tämä hetki - työvälineet levossa. 
Kaunista, lämmintä ja kuivaa syyskeliä toivon - se edistäisi tätä projektia.
Tahdonvoimaa tarvitaan kans :)

PS. Jos etsit kivijalkakiviä - niitä saa sopivaan hintaan Tampereen Kovakiveltä Kurusta.


perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kivijalkojen laiton aloitusta


Aloittelua - nurkkakivi suoristusta ja korkeuden säätöä vailla



Tämä viikko on mittailtu kivijalkojen paikkoja ja korkeuksia aurinkoisella tontilla - huh huh! Viikonloppuna on tarkoitus asetella kiviä paikoilleen. Toisessa päässä on kallio vastassa heti lapion mitan päässä ja toisessa päässä voi kaivaa kivet syvemmälle. Sen mukaan valitaan kivet eri paikkoihin tontilla. Kivien korkeudet vaihtelee: lyhimmät vajaa 80 cm ja pisimmät 130 cm. Pisimmät haudataan syvemmälle.


Laitan lisää kuvia kunhan hommat etenee. 
Yritän muistaa ja ehtiä kuvata työn touhun lomassa. 



maanantai 7. syyskuuta 2015

Kivijalat tontin reunalla



Noin viikko sitten toi iso traktori tontille kunnolla hiekkaa ja pienemmällä traktorilla hiekat oli nopeasti tasoiteltuna paikoilleen. 



Tiekin alkaa olla käytetyn näköinen.


Lauantaina ruohoihin peittyneet kivijalat kaivettiin esiin ja siirrettiin hirsikasan viereltä tontin laitaan. Siinä onkin mittailua, että kivet löytävät paikkansa ja oikean korkeutensa. Se on seuraava homma.




Tuossa putken kohdalla on keittiön paikka.


Hiekassa peuran jäljet erottuivat hyvin. Peurat käyvät läheisellä lammella juomassa.


Lammella on syksyisen oloista.


Tontilta kaadettu koivu on menossa nuotiopuiksi.


Pressun helmat ovat olleet useamman viikon ajan ylhäällä, että hirret saavat tuulettua. Hirsikasalla on seuraavana vuorossa pressujen vaihto uusiin, että hirsien on hyvä odotella vielä seuraava talvi kasalla. Tuskin ennen ensi kevättä kaivamme ensimmäistä hirsikertaa kasasta esiin. Tiedetään kummalla reunalla ensimmäiset hirret ovat, mutta järjestyksessä hirret eivät ole. Jos voisi tehdä kaiken uudelleen, purkaisin ja laittaisin paikalleen samantien. Onneksi on peltiläpysköissä numerot meistillä lyötynä ja piirustukset numeroineen tallessa. 




torstai 27. elokuuta 2015

Hiekkaa ja vielä lisää hiekkaa


Heinäkuun puolivälissä ajettiin hiekkaa tontille. Tontille tarvitaan vielä paljon hiekkaa ja pienellä peräkärryllä keikkoja tulee turhan monta. Parin viikon kuluessa saadaan hiekkaa isommalla peräkärryllä ja sitten toivottavasti kivijalkoja paikoilleen. Kesä ei ollut paras mahdollinen projektille. Tie on ollut sateiden vuoksi pehmeää ja muita kiireitä on riittänyt. Nyt katsotaan mitä tämän syksyn aikana ehtii tapahtua. 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kivijalat saapuivat



Lauantaina aamulla olimme Tampereen Kovakivellä Kurussa hakemassa kivijalkoja. Tehtaalla on edullisia kakkoslaadun kiviä, joiden joukosta löysimme kivijaloiksi sopivat kivet.







Reilun parinkymmenen kiven kuorman teko kesti noin tunnin. Muutama pidempi kivi paloiteltiin sopivaan pituuteen pudottamalla parin metrin korkeudelta toisen kiven kulmaan. Kuljetuksen hoiti Kurun Kuljetuksen Erkki Nurmi vahvalla ammattitaidolla.



Ennen kello kymmentä oltiin jo kotona purkamassa lastia pellolle hirsikasan viereen.







Tässä kivijalat ovat valmiina seuraavaan vaiheeseen. Tontille on ajettava hieman lisää hiekkaa ja sitten päästään asettelemaan kivet paikoilleen. Yksi kivi painaa reilut 300 kiloa ja koko kuorma painoi noin 8000 kiloa. Painavaa tavaraa. Kivet on tarkoitus laittaa pystyasentoon.

Suurin osa kivistä on Taivassalon punaista graniittia.